TURKU KUSTOM SHOW KIITOSJUHLAN TERVEISET

Nyt on Turku Kustom Shown kiitosjuhlat pidetty. Samalla pidimme Ry:n varsinaisen syyskokouksen. Kuten jo näyttelyn jälkeisestä kirjallisesta vuodattelusta saattoi päätellä, on aika tehdä suurempia muutoksia tapahtuman suhteen. Jos jollakin on ideoita tapahtuman kehittämisen suhteen, kaikki ideat otetaan aivoriihen jauhettaviksi. Missään nimessä emme lopeta tapahtumaa. Ensi kesänä Showta ei kuitenkaan järjestetä. Mielellämme otamme riveihimme myös lisää puuhamiehiä ja -naisia kesäksi 2018.

Toimintaa tulee jatkossa olemaan itse asiassa ehkä enemmän kuin koskaan. Ry:läisiä nähdään mm. kuun lopussa järjestettävässä Ekens Gassers Swap Meetissä kolmen harrasteautolastillisen verran. Keväällä järjestämme peräkonttiswapin, josta tiedotetaan myöhemmin ym.

Kauan eläköön kustomkulttuuri!

TURKU KUSTOM SHOW 2016

Tapahtuma meni varsin odotetun kaltaisesti, ehkä jopa hiukan rutiinilla. Eipä siinä mitään pahaa ole, kun rutiini on hyväntuulista varmuutta järjestelyissä. Nykypäivänä tämän kaltaisen tapahtuman talkoilla järjestäminen ei muuten ole itsestäänselvyys. Muutamista viime hetkien vastoinkäymisistä ja muutoksistakin selvittiin aika lailla huomaamattomasti.

Hyvä, aurinkoinen keli on aina tällaisen tapahtuman paras kaveri ja nyt saimme nauttia siitä melkein koko päivän. Kävijöitä oli riittävästi kattamaan tapahtumasta koituneet kulut. Vapaaliput mukaan lukien tämän vuoden kävijöitä on arvioiden mukaan 1700. Tietysti myös loistavat sponsorit tänäkin vuonna mahdollistivat tapahtuman.

Yksi silmiinpistävä piirre kentällä oli näyttelyajoneuvojen vähyys. Syitä tähän on varmasti monia. Samalle viikonlopulle sattui useita auto- ja moottoripyörätapahtumiakin. Valitettavan monta show:hun sopivaa ajoneuvoa jäi alakentälle ja VIP-parkkiin. Ei kannata ujostella, jos ajokki ei ole ihan näyttelylaite, tapahtumahan on tosiaan drive in – tapahtuma, jossa nähdään vuosittain järjestäjienkin käyttöharrastekalustoa. Myöskään se, että ajokki on ollut aiemminkin Turku Kustom Showssa, ei ole este laitteen esittelylle. Suomessa ei nimittäin valmistu talven aikana kentällistä ajoneuvoja, jotka sopivat Kustom Shown luokkiin. Kaikille ei tunnu olevan selvää sekään, että näyttelystä voi poistua näyttelyajoneuvoineen jo ennen sen loppumista. Onneksi kalustoa kuitenkin oli paikalla kohtuullisesti ja kentän reunoilla alan myyntikojut sekä loistava Hi-Fly Rangers orkesteri täydensivät Kustom-tarjontaa omalta osaltaan.

Valitettavasti virallisia iltabileitä ei tiettyjen yhteensattumien takia järjestetty. Ikään kuin tilalla oli muutamillakin järjestelyihin osallistuneiden talleilla iltajuhlia, joihin ulkopaikkakuntalaisetkin ansiokkaasti osallistuivat.

Järjestäjien on aika istua alas ja tehdä loppuyhteenveto tapahtumasta sekä miettiä jatkoa. Kiertokanki ry kiittää kaikkia tavalla tai toisella tapahtumaan osallistuneita. Tavataan taas alan tapahtumissa ja ennen kaikkea tien päällä ja pidetään vuosien varrella kertynyt Turku Kustom Show pilke silmäkulmassa.

TURKU KUSTOM SHOW 2016 voittajat

Bicycles

| Rami Pajula

|| Jiri Malinen

||| Jari Laurila

Classic

| Jarmo Kopponen, HD FLH Duo- Glide -59

|| Mika Merilä, AJS 18 C -48

||| Seppo Siippola, HD XLCR 1000 -78

Custom

| Sami Kaveri, Honda Alumiinimuna

|| Mika Kihlström, HD Road Glide -15

||| Arto Leino, HD Softail

Bobber

| Katri Ojala, HD Panhead

|| Mikko Kautto, HD Shovelhead -72

||| Jussi Lehtonen, HD Shovelhead -72

Chopper

| Sami Järvelä, HD Panhead -48

|| Tapio Vuortila, HD Panhead FLE -52

||| Esa Hedborg, HD Evolution -99

Hot Rod

| Petri Häkkilä, Ford RPU -28

|| Jamo Saario, Ford Pickup -34

||| Misa Karvonen, Ford Roadster Pickup -29

Kustom Car

| Erno Komulainen, Ford Business Coupe -41

|| Jari Lammi, Chevrolet 3100 -57

||| Ari Eloranta, Chevrolet -38

People´s choice: Jari Lammi, Chevrolet 3100 -57

Juryn tuomaristo: Päätuomari: Andy Niemi, Bicycles: Ville Hongisto, Mika Viinikainen

Motorcycles: Mika Maunu, Arto Riip, Antti- Ville Vehviläinen

Cars: Pekka Mannermaa, Janne Kutja, Tatu Raatikainen