Perinteiseksi muodostunut Turku Kustom Show järjestetään jo kahdeksatta kertaa 20.8.2016 Paavo Nurmen Urheilupuiston ylähiekkakentällä. Pääpiirteissään tapahtuma etenee vanhan kaavan mukaan. Showssa on esillä rakenneltuja, ennen 1964 valmistettuja autoja, rakenneltuja moottoripyöriä ja kustomfillareita. Paikalla on myös runsaasti kustom kulttuuriin tiiviisti liittyviä kojumyyjä ja livemusiikkia. Nyt ennen tapahtumaa ovat käynnissä neuvottelut muunkinlaisesta päiväohjelmasta, toteutuessaan näihin palataan myöhemmin.

Ulospäin näkyvimpinä henkilömuutoksina tapahtumassa on tapahtunut ainakin muutama asia. Pekka Mannermaa ei enää juonna tapahtumaa, mutta on kojuineen paikalla. Pekka, kiitos tähän astisista. Sami Myllyoja luovutti kojuvastaavan tehtävät Pasi ”Pate” Romppaselle. Sami, kiitos sinullekin. Jussi Vengasaho otti vetovastuun moottoripyöristä ja tiedotuksesta, hieno homma tämäkin!

Tähän saakka palkinnot on jaettu näyttelyyn osallistuneiden äänestäessä suosikkinsa. Toimintamalli oli tullut tiensä päähän oikeastaan jo vuosia sitten. Pelkästään äänten lasku alkoi tuottaa yli-inhimillisiä vaikeuksia. Tänä vuonna käyttöönotetaan vuosittain vaihtuva, kovan luokan harrastajista koostuva jury.

Toivotaan tänäkin vuonna kaunista säätä ja runsaslukuista yleisöä. Lippujen hinnathan ovat suorastaan naurettavan halvat, mitä saat nykyään 5 €:llä? Tervetuloa!